Näin toimimme 2.0
Näin toimimme on ohjeistus ja yhteisen toiminnan pohja koko buildingSMART Finland -verkostolle. Dokumentin tarkoitus on selkeyttää verkoston toimintamalleja ja –tapoja.
Dokumentti on elävä ja muuttuva nyt ja jatkossa. Päivitysehdotuksia käydään läpi ja hyväksytään buildingSMART Finlandin johtoryhmässä sekä ne tuodaan verkoston päätettäväksi kevät- ja syyskokouksessa. Kaikki jäsenet voivat ehdottaa päivityksiä suoraan toimistolle tai johtoryhmän kautta.
Päivitetty 2024-05-28
buildingSMART Finland (bSF) on avoimen tietomallintamisen yhteistyöverkosto. Edistämme kokonaisvaltaista toimintatapojen muutosta, joka hyödyttää kaikkia kiinteistö- ja rakennusalan toimijoita.
buildingSMART Finland on avoimen tietomallintamisen yhteistyöverkosto ja buildingSMART Internationalin Chapter. buildingSMART Finland toimii Rakennustietomalli Oy:n yhteydessä. Rakennustietomalli Oy huolehtii verkoston ylläpitämisestä, taloudesta ja toimistopalveluista.
Edustamme koko rakennettua ympäristöä. Mukana bSF:n toiminnassa ovat laajasti omistajat, suunnittelijat, urakoitsijat, ohjelmistotalot, tilaajat, yliopistot ja korkeakoulut sekä muut julkisen ja yksityisen puolen kiinteistö- ja rakennusalan toimijat. Verkoston tarkoituksena on kehittää tietomallintamisen vakiointia, levittää tietoa tietomallintamisen hyödyistä ja tukea toiminnassa mukana olevia tietomallipohjaisten prosessien käyttöönotossa.
Kaikille Kira-alan toimijoille
buildingSMART Finlandin tarkoituksena on edistää ja mahdollistaa kokonaisvaltainen toimintatapojen muutos, joka hyödyttää kaikkia kiinteistö- ja rakennusalan toimijoita.
BIM-Edelläkävijä
Tekemällä koko rakennetun ympäristön elinkaaresta tietomallipohjaisesti toimivan, mahdollistamme kestävää talouskasvua täysin uudella tasolla.
Kestävän kehityksen mahdollistaja
Tietomallintamisen vakiointi on avainasemassa kestävän tulevaisuuden mahdollistamiseksi.
Vakiointia koko rakennetulle ympäristölle – yhdessä!
Tarvitsemme ajattelutavan muutoksen. Meidän pitää siirtyä nykyisestä matalan katteen ansaintalogiikasta aivan uudelle tasolle, jossa yritykset voivat alan yhteisen tietopääoman pohjalta kehittää uusia palveluja ja toimintatapoja, joka taas kasvattaa liiketoimintaa ja voittoja. Tämä uusi taso, uusi tapa ajatella, on yhdessä tehtävä vakiointi. Yksittäin toteuttavan vakioinnin hyödyt ovat vain paikallisia ja niiden jatkuvuus on kokemuksemme mukaan vähäistä. Kun vakiointi tehdään yhtenäisesti ja yhdessä, koko rakennetulle ympäristölle, siitä saatavat hyödyt ovat kestäviä ja aivan uudella tasolla verrattuna yksin tekemiseen.
Vakioinnin tekeminen yhdessä kannattaa myös kestävän kehityksen näkökulmasta. Kestävyys ja ekologisuus ovat merkittävimpiä tekijöitä, jotka vaikuttavat keskusteluun kehityksestä ja talouskasvusta sekä Suomessa että globaalisti. Kiinteistö- ja rakennusala on kestävän kehityksen muutoksen ytimessä, ja alan tulee muuttaa toimintatapojaan kestävän kehityksen periaatteiden pohjalta. Rakennetun ympäristön tietomallintamisen vakiointi -hankeohjelma mahdollistaa kestävän kehityksen tehokkuudesta ja taloudellisuudesta tinkimättä.
buildingSMART Finlandin verkostotoiminta ja RYTV-hankeohjelma ovat keinoja edistää tietomallintamisen vakiointia Suomen rakennetussa ympäristössä.
Mistä puhumme, kun puhumme tietomallintamisesta?
Puhumme paljon tietomalleista ja tietomallintamisen vakioinnista sekä informaatiomalleista ja informaatiomallintamisen vakioinnista. Mutta mitä tarkoitamme niillä? Käsitteet ovat laajoja ja samaa käsitettä käytetään viittaamaan hyvin erilaisiin asioihin.
buildingSMART Finlandin kontekstissa tietomalli rakennetussa ympäristössä esimerkiksi kuvaa:
Tietomallissa ylläpidetään ja liikutetaan fyysisten kohteiden tietosisältöjä ja se mahdollistaa sen, että laajasta tietosisällöstä voidaan poimia tiettyä käyttötarkoitusta varten aineistoa. Tietomalli on tietojen muodollinen määrittely – se määrittelee tiedot ja niiden väliset yhteydet.
Tietomallintaminen tarkoittaa rakennetun ympäristön kohteen mallintamista tietokonesovelluksilla, kohteen tietojen kuvaamista sekä tiedonsiirtoa tietokonesovelluksilla tulkittavassa muodossa.
Tietomallintamisen vakioinnissa tietosisältö muutetaan säännönmukaiseksi ja koneluettavaksi. Vakiointiprosessissa luodaan käytännöt, jotka aidosti mahdollistavat tietomallipohjaisen työnkulun.
Tietomallintamisen vakioinnissa tehdään
Rakennustietomalli Oy on tietomallintamisen vakiointia edistävä yleishyödyllinen yritys ja vakiointiyhteistyön juridinen toimija. Rakennustietomalli Oy huolehtii buildingSMART Finland -verkoston ylläpitämisestä, taloudesta ja toimistopalveluista sekä vakioinnin projektitoiminnasta RYTV-hankeohjelmassa.
Rakennustietosäätiö RTS sr omistaa koko Rakennustietomalli Oy:n osakekannan. Rakennustietomalli Oy:n hallituksen puheenjohtajana toimii Rakennustietosäätiön yliasiamies. Yrityksen hallituksen jäsenet kaudella 2024-2025:
Tulossa
Tulossa
Verkoston tavoitteet:
- Informaatiomallintamisen viestintä ja alan yhteistyön vahvistaminen. Ryhmien ja toimialojen toiminnan pitäminen aktiivisena ja tavoitteellisena
- Toimialojen toiminta tukee RYTV-hankeohjelmaa
- Hankeohjelman kasvattaminen valmistelemalla toteuttamiskelpoisia projektiehdotuksia
- Verkoston jäsenmäärän lisääminen
- Toimialojen viestinnän kehittäminen
- Opiskelija-jäsenyyden kartoittaminen
- Hankeohjelman rahoituksen hankkimisen edistäminen
buildingSMART Finland -verkoston toiminta perustuu neljälle arvolle.
buildingSMART Finlandin jäsenenä olet aitiopaikalla koko rakennetun ympäristön kattavan tietomallintamisen vakioinnin kehittämisessä.
Jäsentoiminta on jakautunut verkostossa pääasiallisesti neljälle toimialalle – Infra, Talo, Kaupunki ja Koulutus – ja niiden ryhmiin. Lisäksi toimintaan sisältyvät koko verkoston kokoukset ja tapahtumat. Kokouksissa ja tapahtumissa rakennetun ympäristön tietomallintamisen asiantuntijat jakavat tietojaan, verkostoituvat ja kuulevat ajankohtaisimmista aiheista.
Jäseneksi liitytään täyttämällä jäsenhakemuslomake bSF:n verkkosivuilla.
buildingSMART Finlandin jäsenyyden etuihin lukeutuvat mm.
bSF panostaa aktiivisten jäsenten ja hyvän työn esiin nostamiseen. Jäsenyyttä tuetaan myös erilaisilla hybriditapahtumilla, joissa jäsenet voivat verkostoitua ja luoda kontakteja.
Toimintamaksut 2024
Mikroyritys: 402,50 € + alv
Pienet yritykset: 851 € +alv
Keskisuuret yritykset: 1 725 € + alv
Suuret yritykset: 3 450 € + alv
Oppilaitos / yhdistys / säätiö / tutkimuslaitos: 805 € + alv
buildingSMART Finland -verkoston toiminta rahoitetaan verkoston jäsenten toimintamaksuilla. buildingSMART Finlandin toimintamaksuista saatavat tulot ohjataan toimiston kuluihin ja jäseniä palveleviin toimintoihin, kuten esimerkiksi verkostoyhteistyöhön ja tapahtumien järjestämiseen.
Toiminnan juridinen entiteetti on Rakennustietomalli Oy. bSF toimii osana Rakennustietomalli Oy:tä. Lähtökohtaisesti kaikkeen buildingSMART Finlandin verkostotoiminnan tuloksena syntyvään aineistoon ja tuloksiin liittyvät omistus- ja tekijänoikeudet ovat yksin Rakennustietomallilla. Perustellusta syystä oikeuksista on mahdollista sopia toisin.
In-kind työllä tarkoitetaan, että jäsenorganisaation edustaja tekee bSF:n toimintaa edistävää työtä työajalla, jolloin palkan maksaa jäsenyritys. In-kind työn tekemiseen voidaan tehdä sopimus jäsenorganisaation ja Rakennustietomalli Oy:n välillä (sopimuspohja).
Laskutettavaa työtä on asiantuntijatyö ja muut erikseen sovitut tehtävät, joista syntyy sovittu tuote. Esimerkiksi kokoustaminen tai materiaalien kommentointi ei ole laskutettavaa työtä.
Laskutettavasta työstä tehdään kirjallinen tarjous. Laskutettava työ ei saa olla laskuttajalle katteellista toimintaa, koska laskut maksetaan jäsentuloilla. Laskutettava työ korvaa vain todelliset kulut.
RYTV-hankeohjelman rahoitus on erillinen bSF-verkoston rahoituksesta. RYTV-hankeohjelman työ laskutetaan projektikohtaisesti ja työtä varten solmitaan aina erikseen sopimukset projekteittain ja henkilöittäin.
buildingSMART Finland -verkostotoiminnan toiminta- ja taloussuunnitelma laaditaan jokaiselle kalenterivuodelle. Suunnitelman valmistelu aloitetaan elokuun johtoryhmän kokouksessa. Syyskokouksessa sekä Rakennustietomalli Oy että toimialat esittävät yhteisesti valmistellun suunnitelman seuraavalle vuodelle, jotka kokouksessa hyväksytään Rakennustietomallin hallituksen vahvistettavaksi.
Toiminta- ja taloussuunnitelman pohjana on, että toiminta on yleishyödyllistä ja sen tavoitteena on ylläpitää yhteisöä, joka hyödyttää tietomallivakiointia ja alan kehitystä.
Toimialojen toiminta- ja taloussuunnitelmat valmistelee toimialan puheenjohtaja. Myös ryhmien suunnitelmat sisällytetään toimialan suunnitelmaan. Tavoitteena on, että kunkin toimialan ja ryhmän vuosittaiset toiminta- ja taloussuunnitelma on selkeästi suunniteltu yhteistyössä niin, että ne voidaan hyväksyä syyskokouksessa.
Taloussuunnitelmassa on varattu tietty summa jokaiselle toimialalle. Summa muodostuu toimialojen peruskorvauksesta sekä ryhmäkohtaisista summista. (Tarkentuu vielä)
Toimialojen puheenjohtajalle ja varapuheenjohtajalle, kuten myös ryhmien puheenjohtajille voidaan maksaa palkkio toimialakohtaisesta summasta. Palkkio maksetaan joko henkilökohtaisena tai työnantaja laskuttaa päätetyn summan. Toimialakohtaisen summan suunniteltu käyttö tulee sisällyttää toimialan seuraavan vuoden taloussuunnitelman, samoin ehdotukset puheenjohtajapalkkiosta. Seuraavan vuoden toiminta- ja taloussuunnitelman valmistelu aloitetaan syyskuun johtoryhmässä.
Toimialakohtaisten summien lisäksi on yhteinen kehitysraha kaikille toimialoille ja ryhmille. Tästä voidaan perustellusti käyttää varoja erityisesti tapahtumien järjestämiseen ja muuhun aktiivisen toiminnan lisäämiseen. Perusteltu esitys päätetään johtoryhmässä.
buildingSMART Finlandin puheenjohtaja vastaa operatiivisesta johtoryhmästä, joka tapaa kerran kuukaudessa. Johtoryhmän kokouksiin kutsutaan toimialojen puheenjohtajat, bSF:n puheenjohtaja, Rakennustietomalli Oy:n toimitusjohtaja sekä valitut asiantuntijajäsenet. Toimialojen varapuheenjohtajat osallistuvat puheenjohtajien estyessä.
Johtoryhmän kokousten sisältö:
Vakiointitoimiala (tulossa)
RYTV-hankeohjelmassa tapahtuu vakioinnin ammattimainen projektityö, ja hankeohjelma toimii erillisenä bSF-verkostotoiminnasta. Hankeohjelmatoiminta rahoitetaan suorarahoituksella, josta solmitaan sopimukset rahoittajien kanssa. RTYV-hankeohjelman tuloksista vastaa RYTV Päätoimikunta. Rakennustietosäätion yliasiamiehen nimittämä Päätoimikunta koostuu RYTV-hankeohjelman rahoittajaryhmän sekä buildingSMART Finlandin ehdottamista jäsenistä.
Strategisen ohjauksen lisäksi RYTV Päätoimikunnan tehtäviin kuuluvat:
Päätoimikunta kokoontuu noin kahden kuukauden välein.
Teknisen ryhmän tehtävänä on koordinoida ja ohjata RYTV julkaisujen kehittämistä ja ylläpitoa, varmistaa julkaisujen teknisen sisällön ja ristiriidattomuus (tuotetun sisällön arviointi) ja suosittaa päätoimikunnalle julkaisun hyväksymistä. Tekninen ryhmä kokoontuu kaksi/kolme kertaa projektin tiimoilta.
Teknisen ryhmän jäsenet valitaan RYTV Päätoimikunnan jäsenistöstä. Teknisen ryhmän jäsenille ja mahdollisille erityisasiantuntijoille maksetaan kokouspalkkio.
Luodaan menettely, jossa buildingSMART Finlandin julkaisujen ja RYTV-julkaisujen palautteet otetaan vastaan ja luokitellaan (kysymykset, virheraportit, kehitysideat/tarpeet) sekä käsitellään luokituksen mukaisesti järjestelmällisesti ja kohtuullisessa ajassa. Kysymyksiin vastataan palautekanavassa ja päivitetään julkaisuita tarpeen mukaan. Tarvittaessa tuotetaan julkaisun oikaisuversio, jossa julkaisua, kuten Inframodel tai Yleiset tietomallivaatimukset päivitetään. Korjausten ja laajennusten osalta kootaan tarpeet ja tehdään niiden pohjalta esitys toimenpiteiksi (lisäys- tai uudistusversio).
Jatkuvasta ylläpito ja tukityöstä vastaa Ylläpitoprojektiryhmä, joka käsittelee ja luokittelee saatuja palautteita sekä vastaa Q&A kysymyksiin. Ylläpitoprojektiryhmään kuuluu jokaisesta toimialasta vähintään yksi asiantuntija. Tarvittaessa ylläpitoprojektiryhmä voi käyttää teknisiä asiantuntijoita.
Ylläpitoprojekti vastaa projektisuunnitelman mukaisesta työstä ja sille asetetussa budjetissa pysymisestä. Tarvittaessa ylläpitoprojektiryhmä (sis. domain asiantuntijat) tukee erillisestä tilauksesta RYTV projekteja muutoksen julkaisuun ja hyväksyntään liittyen (Oikaisu, Lisäys, Uudistus).
Ylläpitoprojektiryhmä voi julkaista Q&A artikkeleita ja tehdä julkaisuihin, kuten Inframodeliin versiopäivityksiä vain oikaisutapauksissa (esim. IM 4.1.0 → IM 4.1.1), muu päivitystyö vaatii RYTV projektimallin ja hyväksyntäketjun noudattamista.
Ylläpitoprojektiryhmä vastaanottaa ja hyväksyy tehtävät muutokset ja huolehtii niiden viemisestä julkaisualustalle.
Tulossa
buildingSMART Finlandin puheenjohtaja on verkoston valitsema edustaja ja hänellä on tärkeä rooli johtamisen ja hallinnon sektoreilla.
Puheenjohtaja toimikausi on neljä (4) vuotta, ja puheenjohtaja valitaan kevät- tai syyskokouksessa.
Puheenjohtajan tehtävät:
buildingSMART Finlandin nykyisenä puheenjohtajana toimii Tarmo Savolainen
buildingSMART Finlandin puheenjohtaja on verkoston valitsema edustaja ja hänellä on tärkeä rooli johtamisen ja hallinnon sektoreilla.
Varapuheenjohtajan toimikausi on neljä (4) vuotta, ja varapuheenjohtaja valitaan kevät- tai syyskokouksessa.
Varapuheenjohtajan tehtävät:
buildingSMART Finlandin nykyisenä varapuheenjohtajana toimii Jari Kainuvaara
Toimialojen ja ryhmien puheenjohtajan tehtävä on kommunikatiivinen, ja tavoitteena on toimialojen ja ryhmien toiminnan pitäminen aktiivisena ja ajantasaisena.
Puheenjohtaja ja varapuheenjohtaja pitävät kehitystä käynnissä ja heillä pitää olla pidemmän tähtäimen strateginen ajatus siitä, mitä toiminnalla haetaan ja millaista toimintaa tulisi olla. Lisäksi heidän tulee miettiä keinoja, joilla osallistavuutta ja aktiivisuutta saadaan kasvatettua kokouksissa ja muussa toiminnassa. Toimialojen ja ryhmien toimintaa ja aktiivisuutta voidaan kehittää yhteistyössä esimerkiksi bSF:n toimiston kanssa.
Sekä toimialojen ja ryhmien puheenjohtajien kaudet ovat kaksi (2) vuotta.
Alla listattuna tarkemmat puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan tehtävät.
Toimialalla tai ryhmällä ei ole velvollisuutta nimetä varapuheenjohtajaa.
Rakennustietomalli Oy:n toimitusjohtaja vastaa yhtiön operatiivisesta toiminnasta; johtaa hallintoa, solmii sopimukset ja vastaa yrityksen ja verkoston taloudenpidosta sekä maksuliikenteestä. Rakennustietomalli Oy:n toiminnasta vastaa sen hallitus.
buildingSMART Finlandin puheenjohtaja ja Rakennustietomalli Oy:n toimitusjohtaja työskentelevät tiiviissä yhteistyössä verkoston tavoitteiden toteuttamiseksi ja edustavat bSF:ia Suomessa ja kansainvälisesti.
Muihin toimitusjohtajan tehtäviin lukeutuvat:
Rakennustietomalli Oy:n toimitusjohtajana toimii Annina Lehikoinen
Tulossa
Yksi henkilö voi toimia verkosto- ja hankekoordinaattorina tai tehtävät voidaan jakaa kahden henkilön kesken. Verkostokoordinaattori vastaa buildingSMART Finland -verkoston tehtävistä, ja Hankekoordinaattorin vastuulla ovat RYTV-hankeohjelman tehtävät. Molemmat koordinaattorit toimivat osana bSF:n toimistoa.
Verkostokoordinaattori
Hankekoordinaattori
Yhteiset tehtävät
Hankeohjelmavastaavan tehtävää hoitaa kirjallisen sopimuksen pohjalta verkoston jäsen. Hankevastaava voi toimia yhdellä tai useammalla toimialalla. Hankeohjelmavastaavalle maksetaan korvaus työstä.
Tehtävät:
buildingSMART Finlandin verkoston ylintä päätöksentekovaltaa käyttää kevät- ja syyskokoukset ja toimintaa johtaa puheenjohtaja ja johtoryhmä. Toimialat johtavat oman toimalansa verkostotoimintaa, kuten ryhmien toimintaa ja toimialojen kokouksia.
Puheenjohtaja (Chapter Chair) ja Rakennustietomallin toimitusjohtaja (Chapter Business Manager) edustavat Suomen Chapteria buildingSMART Internationalissa. Puheenjohtajien valinta ja toimikaudet on kuvattu seuraavassa osassa Puheenjohtajien valinta ja toimikaudet.
buildingSMART Finlandin toiminta tapahtuu vuosittain suunnitellun toimintasuunnitelman mukaisesti. Johtoryhmä valmistelee yhdessä toimialojen kanssa toimintasuunnitelman, joka hyväksytään syyskokouksessa.
Verkoston päätöksenteon lähtökohtana on avoimuus ja tavoitteena ketteryys sekä turhan byrokratian välttäminen. Toimialat ja ryhmät voivat esittää kysymyksiä tai päätöksiä vaativia asioita johtoryhmälle, joka kokoontuu kerran kuukaudessa. Jäsenet voivat esittää kysymyksiä, ideoita päätettäviä asioita palautekanavan kautta tai ottamalla yhteyttä toimistoon tai johtoryhmän jäseniin.
Johtoryhmä viestii keskenään aktiivisesti varsinaisten kokousten välissä. Jokainen toimiala viestii osaltaan ajankohtaisista asioista johtoryhmälle, jossa asian käsittely ja mahdolliset päätökset tehdään. Päätöksistä ja tekemisestä viestitään riittävällä laajuudella ja tarkkuudella mm. verkoston nettisivuilla sekä uutiskirjeessä.
Päätöksenteko noudattaa yleisesti P-MOPS-mallia, jossa edetään ketterästi ongelman määrittelystä ratkaisun toimeenpanoon.
RYTV-hankeohjelman projektialoitteen luominen on kuvattu tässä linkissä.
RYTV-hankeohjelman projektin kulku aloituksesta julkaisuksi on kuvattu tässä linkissä.
Toimialojen ja ryhmien puheenjohtaja valitaan äänestyksellä tai toimialan / ryhmän kannatuksella. Jos ehdokkaita on vain yksi, riittää, että valintaa kannatetaan kokouksessa.
Puheenjohtajavalinnat vahvistetaan kevät- tai syyskokouksessa. Toimialan tai ryhmän varapuheenjohtajan valitsee puheenjohtaja.
Yleistä puheenjohtajien valinnasta:
Toimialan tai ryhmän istuva puheenjohtaja voi käynnistää puheenjohtajahaun ilmoittamalla siitä bSF:n toimistolle. Samalla tulee ilmoittaa, mihin asti haku on auki, jotta hakijat ehtivät ilmoittautua hyvissä ajoin ennen seuraavaa toimialan tai ryhmän kokousta.
Ehdokkailta toivotaan, että he käyvät esittäytymässä toimialan tai ryhmän kokouksessa tai toimittavat esittäytymisen jossain muussa formaatissa (esim. teksti tai video) toimistolle. Esittäytyminen jaetaan verkostolle.
Jos ehdokkaita on vain yksi, riittää, että valintaa kannatetaan kokouksessa. Useamman ehdokkaan välillä bSF:n toimisto järjestetää nettiäänestyksen.
Äänestys nettiäänestyksellä:
Verkoston toiminta
buildingSMART Finland -verkoston toiminta on fokusoitu tietomallivakiointiin ja standardien jalkautukseen. Jäsentoiminnan aktiivisena pitämisen perusteena on vapaaehtoisuus. Verkostossa tuetaan vapaaehtoista toimintaa ja huolehditaan siitä, että toiminta on mielekästä.
Kokouksissa ja muissa tapahtumissa tuotettu tieto jaetaan verkostolle eri kanavia (blogi, uutiskirje ja LinkedIn) kautta. Viestit ja informaatio kulkee verkostossa sujuvasti.
Verkoston tehtävät
Jäsenet muodostavat verkoston ja sen toiminnan.
Verkoston keskeiset tehtävät:
1. Aktiivinen toiminta
2. Haasteiden tunnistaminen ja ratkaiseminen
3. Jäsenten motivoiminen
Toimialojen ja ryhmien toiminnan tulee tähdätä osallistavuuteen ja tuloksellisuuteen. Kokousten valmistelu, kysymyspatteristot ja kirjalliset tai anonyymit vastausvaihtoehdot voivat auttaa osallistavuuden kanssa. Puheenjohtajien pitää ryhmien ja toimialojen välillä viestiä keskenään ja toimialan/ryhmän sisällä päättää, mikä määrä kokouksia on riittävästi, mikä taas liikaa. Ryhmässä tai ydinryhmässä valmistellut dokumentit lisätään bSF Driveen. Näin koko toimiala pysyy ajan tasalla ryhmienkin toiminnasta.
buildingSMART Finlandin toiminta pääasiallisesti jakautuu toimialoille sekä niiden alaisiin ryhmiin. Tällä hetkellä ryhmiä on Talo- ja Infratoimialan alla. Ryhmiä voidaan muodostaa tarpeen mukaan, ja ne ovat toimialojen tapaan avoimia kaikille verkoston jäsenille. Roadmapit toimivat hyvin pohjina ryhmille ja niiden tehtäville.
Ryhmien perustamisen periaatteet (Tarkentuu vielä):
Koko buildingSMART-verkostolle järjestetään vuosittain kaksi jäsenkokousta – syyskokous ja kevätkokous. Molemmat ovat jäsenistön yleiskokouksia, ja niiden järjestelystä vastaavat bSF:n puheenjohtaja sekä bSF:n toimisto.
Syyskokous
Kevätkokous
Toimialojen ja ryhmien kokoukset tarjoavat jäsenistölle paikan jakaa ajankohtaisia tietoja ja verkostoitua. Kokouksien agendan suunnittelee puheenjohtaja, ja ne voivat sisältää esimerkiksi asiantuntijaesityksiä. Lisäksi toimialan puheenjohtaja järjestää aktiiveille ydinryhmän kokouksen, joka on merkittävä tiedonvaihdon kannalta.
Yleistä kokouksista:
Verkoston viestinnän tavoitteena on tiedottaa verkostoa buildingSMART Finlandia koskettavista ajankohtaisista aiheista ja tapahatumista. Lisäksi viestinnän tavoitteena on tavoittaa verkoston ulkoiset tahot ja tiedottaa buildingSMART Finlandin toiminnasta laajasti. Viestintä on tärkeä osa myös uusien jäsenten hankintastrategiaa.
Pääasialliset tiedotuskanavat ovat verkkosivut, www.buildingsmart.fi, bSF Drive, bSF Wiki, jäsenistön uutiskirje ja LinkedIn. Viestintään kuuluvat myös jäsenistölle tarkoitetut dokumenttipohjat, jotka löytyvät bSF Drivestä.
Verkostokoordinaattori vastaa verkostoviestinnästä sekä ulkoisesta viestinnästä, joka ei kosketa RYTV-hankeohjelmaa.
Yleiset viestinnän ohjeet:
RYTV-hankeohjelman viestintä kuuluu hankekoordinaattorin tehtäviin. Pääasiallisena viestintäkanavana toimivat RYTV-hankeohjelman verkkosivut sekä RYTV-uutisblogi. Projektien etenemiseen on oma verkkosivu, jota on päivitettävä säännöllisesti.
RYTV-hankeohjelman viestintä on tarkoitettu sekä bSF-verkoston jäsenille kuin ulkoisille tahoille.
buildingSMART Finlandin on buildingSMART Internationalin kansallinen Chapter, ja Chapter-sopimus sitoo bSF:n toimintaa. buildingSMART Finland on myös jäsenenä seuraavissa yhteistyöryhmissä:
Rakennustietomalli Oy:n toimitusjohtaja (Business Manager) ja bSF:n puheenjohtaja (Chapter Chair) edustavat bSF:ää bSI:n Chapter-kokouksissa sekä esimerkiksi Nordic BIM Hubissa. Lisäksi kansainvälisen kentän toimintaan voivat osallistua toimialojen ja ryhmien jäsenet. bSF ylläpitää kotisivuilla ajantasaista listaa bSI:n kansavälisessä toiminnassa mukana olevista henkilöistä ja heidän rooleistansa.Suomalaista tietomallintamisosaamisen vientiä pitää edistää.
buildingSMART Finlandin kansainvälisen yhteistyön tavoitteena on vahvistaa linkkiä bSI:n, EU:n ja muiden Chapterien suuntaan sekä edistää suomalaista tietomallintamisosaamisen vientiä. Vastavuroisesti bSF:n tulee ottaa aktiivisesti käyttöön bSI:n kehittämiä palveluita ja tuotteita, jotta yhtenäinen vakiointi seuraa myös kansainvälisiä standardeja ja linjoja.
buildingSMART International (bSI) perustettiin vuonna 1995 ja se on siitä asti keskittynyt ratkaisemaan alan yhteentoimivuushaasteita. buildingSMART International on neutraali, kansainvälinen foorumi, jossa ehdotetaan, kehitetään, luodaan ja muokataan avoimia digitaalisia standardeja BIM prosesseille.
buildingSMART -yhteisö on sitoutunut luomaan ja kehittämään avoimia digitaalisia käytäntöjä rakennetulle ympäristölle. buildingSMARTin standardit auttavat omistajia ja koko toimitusketjua työskentelemään tehokkaammin ja yhteistyössä koko projektin elinkaarella.
buildingSMARTin kansainvälinen verkosto koostuu Chaptereista, jäsenistä, kumppaneista ja sponsoreita, joita buildingSMART International johtaa. Chapterit ovat itsenäisiä toimijoita, jotka toimivat kotimaansa lakien puitteissa. buildingSMART Finland on bSI:n Chapter.
Digitaalinen muutos
buildingSMART International johtaa digitaalista muutosta. bSI:n kehittämät ratkaisut ja standardit mahdollistavat paremmat yhteistyön ja digitaalisen virtauksen.
openBIM
buildingSMART Internationalin kehityksen keskiössä on openBIM, joka parantaa digitaalisen datan saatavuutta, käytettävyyttä, hallintaa ja kestävyyttä rakennetussa ympäristössä samalla kun se on toimittajaneutraali yhteistyöprosessi. openBIM:ssä yhteentoimivuus nousee avainasemaan rakennetun ympäristön muutoksessa.
Kansainvälisyys
buildingSMART International on avoin, neutraali ja voittoatavoittelematon kansainvälinen organisaatio, joka tavoittelee kansainvälisten standardien ja ratkaisujen luomista ja ylläpitoa.
RYTV-hankeohjelmassa tapahtuu vakioinnin ammattimainen projektityö, ja hankeohjelma toimii erillisenä bSF-verkostotoiminnasta. Hankeohjelmatoiminta rahoitetaan suorarahoituksella, josta solmitaan sopimukset rahoittajien kanssa.
Monivuotisen RYTV-hankeohjelman tavoitteena on rakennetun ympäristön tietomallintamisen vakiointi ja yhdenmukaistaminen Suomessa. Vakiointi mahdollistaa informaation liikkumisen koko rakennetun ympäristön elinkaarella. Kun informaatio tuotetaan ja hallitaan koneluettavasti, alan toimintoja voidaan automatisoida. Tietomallintamisen vakiointi on siten perusedellytys sille, että kiinteistö- ja rakentamisalan lupaukset ja tavoitteet toimivasta, turvallisesta, kasvavasta ja kestävästä rakennetusta ympäristöstä voidaan saavuttaa tulevaisuudessa.
Kiinteistö- ja rakentamisalan tavoitteet siis saavutetaan luomalla yhtenäiset tietomallivaatimukset, varmistamalla tietomallintamisen saavutettavuus kaikille ja vakiinnuttamalla tietomallintaminen koko rakennetun ympäristön toimintatavaksi kaikissa elinkaarivaiheissa. Vakiointi on tehtävä koko alan yhteistyönä ja yhtenäisesti!
Lisäinformaatiota: RYTV-hankeohjelman verkkosivut
RYTV-hankeohjelman strategiaa ohjaa RYTV-päätoimikunta ja sen alainen Tekninen ryhmä, jotka esitellään kappaleessa Muut organisaation osat –kappaleessa.
RYTV Päätoimikunnan verkkosivut
RYTV-hankeohjelman rahoittajaryhmä koostuu hankeohjelmaa rahoittavien organisaatioiden edustajista.
buildingSMART Finlandin toimisto
info(a)buildingsmart.fi
Annina Lehikoinen
Toimitusjohtaja, Rakennustietomalli Oy
annina.lehikoinen(a)rakennustietomalli.fi
Elina Enqvist
Verkosto- ja hankekoordinaattori
elina.enqvist(a)rakennustietomalli.fi